Calefan uudella tuotantojohtajalla yli 20 vuoden kokemus valmistavasta teollisuudesta

Jonne Järvensivu on aloittanut Calefan uutena tuotantojohtajana Ikaalisten tehtaalla. 20 vuoden kokemus tuotantojen vetämisestä tuo uutta näkökulmaa myös Calefan kasvuun valmistautumiseen.
Jonne Järvensivu
Jonne Järvensivu aloitti Calefan tuotantojohtajana 28. marraskuuta

Uuden tuotantojohtajan ensimmäiset viikot ovat pitäneet sisällään paljon Hollolan ja Ikaalisten välillä matkustamista, uuden opiskelua sekä tietenkin Calefan tuotteeseen ja tuotantoprosessiin tutustumista.

“Pikkuhiljaa alkaa olla perusasiat hanskassa, seuraavaksi päästään syventymään tuotannon kehittämiseen tulevaisuuden tarpeita varten”, Järvensivu kertoo.

“Ovista osaan ainakin jo kulkea”, hän lisää naureskellen.

Näkemystä ja kokemusta kasvun tueksi

Kokemusta Järvensivulta löytyy parin vuosikymmenen ajalta niin ikään sähkökeskusvalmistuksesta kuin projektijohtamisesta. Myös myynnin, suunnittelun ja oston tehtävät ovat tulleet tutuksi. Viimeisimpänä Järvensivu on toiminut konepajan johtamisen parissa.

Monipuolinen kokemus tuleekin arvokkaasti tukemaan Calefan tuotannon skaalaamista kasvavaan kysyntään sekä auttamaan kasvun mukana muuttuvien tuotannon tarpeiden ennakoinnissa.

“Pyrin parhaani mukaan tuomaan kokemustani avuksi Calefalle ja sitä kautta viemään hommaa eteenpäin.”

Työn tärkeimpänä tavoitteena vihreän siirtymän edistäminen

Järvensivu tarttuu tuotantojohtajan puikkoihin tyytyväisenä siitä, että työllä on vihreän siirtymän kannalta valtava merkitys.

“Hienoa on työskennellä tulevaisuuden alalla ja tulevaisuuden tarpeisiin vastaavan tuotteen parissa.”

Vapaa-ajallaan palokunnan toiminnassa mukana oleva Jonne Järvensivu ei pelkää haastaviakaan tilanteita, joita yhtiön kasvu toisinaan voi tuoda mukanaan. Calefan tuotannossa edes kuvainnollisia tulipaloja ei kuitenkaan tarvitse sammutella.

“Kyllä se näkyi heti ensimmäisestä päivästä lähtien, että Calefalla on panostettu tuotantotiloihin ja työympäristöön. Koko tuotantoprosessi on erittäin ammattimainen”, Järvensivu kertoo.

Lue lisää:

Tiedote
Paimion Lämpökeskus sähköistää määrätietoisesti lämmöntuotantoaan. Calefa toimittaa yhtiölle 1,6 megawatin lämpöpumppulaitoksen ja 1,2 megawatin sähkökattilan, joiden tavoitteena on vähentää polttoon perustuvaa energiantuotantoa ja lisätä tuotannon joustavuutta muuttuvassa energiamarkkinassa.
AmbiHeat
Prosessijäähdytys tarkoittaa teollisuuden tuotantoprosessien jäähdytystä, jossa syntyvää ylijäämälämpöä voidaan ottaa talteen ja jalostaa lämpöpumpuilla hyötyenergiaksi. Calefan lämpöpumppuratkaisuissa jäähdytys ja lämmöntuotanto yhdistyvät yhteen tehokkaaseen järjestelmään. Tutustu MinersLoopin, Orionin ja Kiillon esimerkkeihin.
AmbiHeat
Lapinlahdella otetaan merkittävä askel kohti vähäpäästöisempää lämmöntuotantoa. Calefan toimittama modulaarinen lämpöpumppulaitos hyödyntää jäteveden sisältämää lämpöenergiaa ja korvaa noin 60 % alueen polttamiseen perustuvasta kaukolämmön tuotannosta.

Ladda ner AmbiSteam-guiden

Virtuaaliesittely

Varaa lämpöpumppulaitoksen virtuaaliesittely jättämällä yhteystietosi.

Alkukartoitus

Jätä meille tietosi, niin kartoitamme yrityksellenne, millaisia säästöjä hukkalämmön hyödyntäminen tuo.

Download the AmbiSteam® heat pump plant brochure

Lataa AmbiSteam® höyrylämpöpumppulaitoksen esite

Tilaa uutiskirjeemme!

* Pakollinen tieto
Mikä seuraavista aiheista kiinnostaa eniten? *

Intuit Mailchimp