Toimintamme on nyt myös laatu- ja ympäristösertifioitu

Calefan toiminta on ollut alusta lähtien laatu- ja ympäristötietoista. Nyt se on myös saatu kirjoihin ja kansiin ISO-sertifiointien myötä.

Kesän korvilla Calefalle on myönnetty ISO 9001:2015 laatusertifikaatti sekä ISO 14001:2015 ympäristösertifikaatti. 

– Lähtökohtaisesti toimintamme oli jo valmiiksi tosi hyvin mietittyä sertifioinnin kannalta. Toimintaamme ei prosessin myötä juurikaan jouduttu muuttamaan, mutta nyt se on dokumentoitu toimintakäsikirjaan sertifikaattien vaatimusten mukaisesti, kertoo Calefan Antti Porkka.

Laatu- ja ympäristösertifikaatit todentavat organisaation johtamisjärjestelmän vastaavan standardien vaatimuksia. Ne myös osoittavat sitoutumisen johtamisjärjestelmän tehokkaaseen käyttöönottoon sekä jatkuvaan parantamiseen.

Molemmat sertifikaatit on myöntänyt Bureau Veritas.

Teollisuus
Teollisuuden investoinnit tähtäävät usein tuotannon kasvattamiseen, kapasiteetin lisäämiseen tai uusien tuotteiden valmistamiseen. Kannattavuutta voidaan kuitenkin parantaa myös toisella tavalla: käyttämällä energiaa tehokkaammin.
Teollisuus
Teollisuuden energiatehokkuus ei synny pelkästään säästämällä, vaan hyödyntämällä energiaa paremmin. Investoimalla energiankäytön tehostamiseen, kuten hukkalämmön hyödyntämiseen, minkä tahansa kokoinen teollisuusyritys voi parantaa kannattavuuttaan heti investoinnin alusta lähtien.
Datakeskukset
Datakeskuksen jäähdytys ja ennen kaikkea sen tehokas toteuttaminen vaikuttaa suoraan keskuksen laskentatehoon. Calefa toteuttaa datakeskusten ja datasalien jäähdytystä AmbiHeat-lämpöpumppujärjestelmää hyödyntämällä ympäri Suomen.

Ladda ner AmbiSteam-guiden

Virtuaaliesittely

Varaa lämpöpumppulaitoksen virtuaaliesittely jättämällä yhteystietosi.

Alkukartoitus

Jätä meille tietosi, niin kartoitamme yrityksellenne, millaisia säästöjä hukkalämmön hyödyntäminen tuo.

Download the AmbiSteam® heat pump plant brochure

Lataa AmbiSteam® höyrylämpöpumppulaitoksen esite

Tilaa uutiskirjeemme!

* Pakollinen tieto
Mikä seuraavista aiheista kiinnostaa eniten? *

Intuit Mailchimp