Calefa toteutti Lahti Aqualle lämpöpumppujärjestelmän avaimet käteen -ratkaisuna, jossa jätevesikanaalin ylijäämälämpö kerätään talteen ja hyödynnetään lämpöpumpun avulla aluelämpöverkossa.
Lahti Aqua vaihtoi kaukolämmön Calefan toimittamaan lämpöpumppujärjestelmään vuonna 2019. Kariniemen jätevedenpuhdistamon 6900 neliön toimistokiinteistö lämpiää päivittäin ja viilentyy kesäisin päästöttömällä ylijäämälämmöllä.
Lämpö kerätään talteen Kariniemen jätevedenpuhdistamon 13–20-asteisesta puhdistetusta jätevedestä, jonka jätevesikanaali sijaitsee noin 400 metrin päässä kiinteistöstä. Lämpöpumppujärjestelmä jalostaa ylijäämälämmön sopivaksi toimistorakennuksen lämmitysverkkoon hyötysuhteella COP 4. Tämä tarkoittaa, että ylijäämälämpöä hyödyntämällä yhdellä kilowatilla sähköä saadaan lämpöpumpuilla tuotettua jopa neljä kilowattia lämpöä.
Ylijäämälämmön hyödyntämisellä päästövähenemiä
Kariniemen jätevedenpuhdistamon toiminta aloitettiin vuonna 1976. Kariniemenmäen sisälle on louhittu kallioon noin 120 000 m³:n luolasto, joten se on Suomen vanhin käytössä oleva luolapuhdistamo.
Puhdistamo käsittelee Lahden Salpausselän harjun pohjoispuolisten alueiden jätevedet. Jätevettä kertyy vuorokaudessa noin 20 000 m³.
Uuden lämpöpumpun myötä Lahti Aquan hiilidioksidipäästöt vähenevät vuodessa 116 000 kiloa verrattuna kaukolämmön käyttöön, joten ratkaisu palvelee tehokkaasti yrityksen ympäristöarvoja. Uusiolämpöä saadaan 700–800 megawattituntia vuodessa, mikä vastaa lähes sadan omakotitalon ympärivuotista lämmitystä.
Lahti Aquan toimitusjohtaja Jouni Lillman on tyytyväinen, että ylijäämälämmöstä saa hyödyn talteen.
Calefa toimittaa lämpöpumppuratkaisut kokonaistoimituksena avaimet käteen -periaatteella projektin aloituksesta jälkihuoltoon, joten asiakkaalta ei vaadita kattavaa projektiorganisaatiota tai lämpöpumppuosaamista.
Lahti Aquan ylijäämälämmön talteenotto pähkinänkuoressa
- Kariniemen jätevedenpuhdistamo laskee jätevesikanaaliin 13–20-asteista puhdistettua jätevettä, josta ylijäämälämpö otetaan talteen.
- Lämpöpumppu jalostaa kerätyn lämpöenergian Lahti Aquan 6900 neliön toimistorakennuksen lämmitysverkkoon.
- Jäteveden ylijäämälämpö saadaan hyödynnettyä hyvällä hyötysuhteella COP 4 kiinteistön lämmityksessä.
- Vuodessa uusiolämpöä saadaan 700–800 MWh, mikä vastaa lähes sadan omakotitalon ympärivuotista lämmitystä.
- Hiilidioksidipäästöt vähenevät 116 000 kiloa kaukolämmön käyttöön verrattuna.
- Calefa toteutti lämpöpumppujärjestelmän kokonaan avaimet käteen -ratkaisuna.
Ylijäämälämmön hyödyt
- Ylijäämälämmön talteenotolla teollisuusalan yritykset ja esimerkiksi kunnalliset jätevesilaitokset parantavat resurssi- ja kustannustehokkuuttaan sekä säästävät ympäristöä.
- Lämpöä saa talteen jätevedestä, kuivausprosessista, jäähdytyksestä ja savukaasuista
- Jalostettu ylijäämälämpö voidaan hyödyntää prosesseissa, kiinteistöjen lämmityksessä tai myymällä energiaa kauko- tai aluelämpöverkkoon
- Teollisuuskohteet, joiden energiankäyttö on vuosittain vähintään 1000 MWh hyötyvät eniten ylijäämälämmön talteenotosta
Calefa toimittaa teollisuuden ylijäämälämmön hyötykäyttöön riskittömästi
Jäteveden puhdistuksesta tai teollisuuden prosesseista kerättävä ylijäämälämpö voidaan jalostaa jatkokäyttöön Calefan lämpöpumppuratkaisuilla. Teollisuudella on valtavasti potentiaalia hyödyntää tämä aiemmin käyttämätön lämpö omissa prosesseissaan, kiinteistöjen lämmityksessä sekä myymällä energiaa kauko- tai aluelämpöverkkoon
Hoidamme energialaitoksen kokonaistoimituksen ja vastaamme koko projektista eli alkukartoituksesta, suunnittelusta, asennuksesta ja laitoksen jälkihuollosta.