Mäkelä Alu varmistaa tuotantoprosessien jatkuvuuden CalefaCaren avulla

Mäkelä Alu valmistaa Etelä-Pohjanmaalla maailman puhtaimmin tuotettuja alumiiniprofiileja Calefan lämpöpumppujärjestelmien avulla. CalefaCare-palvelun avulla varmistetaan tuotannon jatkuvuus tilanteessa kuin tilanteessa.
Mäkelä Alu

Räätälöidyllä huoltopalvelulla huoletonta tuotantoa

CalefaCare-palvelua voidaan toteuttaa eri palvelutasoilla, ja huolto- sekä kunnossapitopalvelut voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeen mukaan. Mäkelä Alulla Calefa on vastannut kylmäkoneiden säännöllisistä tarkastuksista ja huolloista, sekä toiminut tukena pienissä häiriötilanteissa.“Tärkeintä meille on, että prosessi toimii ja tuotantoon ei tule katkoksia”, kertoo Vistiaho.

Hänen mukaansa CalefaCare palvelun avulla varmistetaan tuotannon jatkuvuus ja nopea reagointi mahdollisiin vikatilanteisiin, joita kuitenkin tulee harvoin.

“Calefan järjestelmän kanssa huoltokäyntien määrä on huomattavasti vähäisempi verrattuna aikaisempiin järjestelmiimme.” – Jari Vistiaho, Mäkelä Alu

Parhaatkin järjestelmät vaativat säännöllistä huoltoa

Mäkelä Alun ja Calefan yhteistyö alkoi vuonna 2017, kun yhtiö investoi uuteen alumiinipuristuslinjaan. Linjasta haluttiin tehdä mahdollisimman energiatehokas sekä mahdollistaa hukkalämmön uusiokäyttö. Nykyisin puristimen jäähdytyksestä voidaan hyödyntää 1MW lämpötehoa uusiokäyttöön.

Puristuslinjan uusimisen jälkeen myös Mäkelä Alun Luoma-ahon anodisointilaitoksen jäähdytys- ja lämmitysjärjestelemää päätettiin kehittää energiatehokkaammaksi. Tuloksena oli hybridilaitos, jonka avulla tuotantokatkokset ovat jääneet historiaan.

Mäkelä Alun kunnossapitopäällikkö Jari Vistiaho pitää luotettavuutta Calefan järjestelmän tärkeimpänä ominaisuutena.

“Käyttökatkojen määrä on vähentynyt aikaisemmasta huomattavasti. Lisäksi Calefalta on saatu apua aina, kun on pyydetty”, hän toteaa.

Mäkelä Alun energiajärjestelmä
Mäkelä Alu on pudottanut anodisointilaitoksen nestekaasun kulutuksen alle kymmenesosaan.

Luottavaisin mielin eteenpäin

Yhteistyö Calefan kanssa on vienyt Mäkelä Alua kohti hiilineutraaliutta. Samalla Calefan kehittämä hybridijärjestelmä vastaa alumiiniprofiilien valmistuksessa elintärkeästä jäähdytyksestä, jalostaen hukkalämmön uusiokäytettäväksi.

Mäkelä Alun kunnossapitopäällikkö Jari Vistiaho on tyytyväinen sekä Calefan kanssa yhdessä kehitettyihin järjestelmiin, että CalefaCare-palveluun.

“Calefan järjestelmiin tehdyt investoinnit ovat olleet toimivia. Ei muuta kuin jatketaan samaan malliin”, hän toteaa.

Kysy lisää CalefaCaresta:

Mika Henttu Calefa

Mika Henttu
Kylmämestari
0407242837
mika.henttu@calefa.fi

AmbiHeat
Sähkökattilat ovat nousseet lyhyessä ajassa keskeiseksi osaksi suomalaisten kaukolämpöyhtiöiden tuotantostrategiaa. Calefan suunnittelupäällikkö Henri Vaaherma avaa, milloin sähkökattila on järkevä ratkaisu kaukolämmöntuotantoon.
AmbiHeat
Savon Voiman Joensuun voimalaitoksen yhteyteen rakennettu, Heat Pump City of the Year palkinnon syksyllä 2025 pokannut AmbiHeat‑laitos on otettu käyttöön ja tuottaa lämpöenergiaa Joensuun kaukolämpöverkkoon.
Sähkökattilat
Suomen energiasektorilla käynnissä oleva rakennemuutos vauhdittaa siirtymistä sähköiseen lämmöntuotantoon. Tuulivoiman voimakas kasvu on tuonut markkinoille runsaasti edullista ja vaihtelevaa sähköä, mikä tekee markkinaohjautuvasta lämmöntuotannosta aiempaa kannattavampaa.

Tilaa CalefaCare-esite!

Virtuaaliesittely

Varaa lämpöpumppulaitoksen virtuaaliesittely jättämällä yhteystietosi.

Alkukartoitus

Jätä meille tietosi, niin kartoitamme yrityksellenne, millaisia säästöjä hukkalämmön hyödyntäminen tuo.

Download the AmbiSteam® heat pump plant brochure

Lataa AmbiSteam® höyrylämpöpumppulaitoksen esite

Tilaa uutiskirjeemme!

* Pakollinen tieto
Mikä seuraavista aiheista kiinnostaa eniten? *

Intuit Mailchimp