Energiayhtiöiden savupiiput sammuivat kesällä jo neljällä paikkakunnalla

Neljän suomalaisen energiayhtiön polttavat lämpölaitokset ovat tänä kesänä hiljentyneet. Kesäajan lämpökuorma on pystytty kattamaan kokonaan polttoon perustumattomilla menetelmillä niin Seinäjoella kuin Kankaanpäässä ja Lahdessakin lähes kokonaan, pienlaitoksien käyttämää kaasua lukuun ottamatta. Myös Loviisassa on ajoittain voitu täysin sammuttaa polttavat laitokset. 

Savupiiput sammuivat

Seinäjoen Energia ja Vatajankoski Oy ovat pystyneet pitämään polttavat laitoksensa kokonaan poissa käytöstä kesäkuukausien ajan. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi biomassakattiloita ei ole tarvittu lainkaan kesäkuusta elokuuhun. Näin myös Lahti Energiassa, pois lukien kaasua käyttävät pienlaitokset.

Kyseessä on merkittävä askel kohti päästötöntä ja energiatehokasta lämmöntuotantoa – ja samalla historiallinen hetki suomalaisessa energiantuotannossa. 

“Olemme lämmöntuotannossa ison mullistuksen äärellä”, toteaa Pekka Passi, Vatajankoski Oy:n toimitusjohtaja. 

Kesäkuorma katettiin polttamattomasti ensimmäistä kertaa historiassa

Kesäajan lämpökuorma koostuu tyypillisesti käyttöveden lämmityksestä ja muusta vähäisestä lämmöntarpeesta, joka jää jäljelle, kun rakennusten lämmitys ei ole tarpeen. Esimerkiksi Lahdessa tämä kuorma on säästä riippuen vaihdellut 30–70 megawatin välillä. 

Ali-Juhakkalan jätevedenpuhdistamon hukkalämmöistä on saatu sellainen 5–6 megawattia, loput kesän lämpökuormasta on katettu sähkökattilalla. Sähkön kysyntä- ja hintapiikkejä on tasattu kaukolämpöakulla”, kertoo Sandor Luukkanen, Lahti Energian tuotantojohtaja. 

Aktiivisimman lämmityskauden aikaan lämpöä tuotetaan monella paikkakunnalla esimerkiksi erilaisilla kiinteän polttoaineen biomassakattiloilla. Polttamattomia lämmöntuotantotapoja, esimerkiksi lämpöpumppuja ja sähkökattiloita, hyödynnetään silloin, kun se on taloudellisesti kannattavaa.  

Lahti Energialla Kymijärven voimalaitosalueen savupiiput sammuivat nyt kesällä 2025 ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa.

“Suosimme polttoon perustumattomia tuotantotapoja silloin, kun se on taloudellisesti järkevää, ja niiden rooli lämmöntuotannossa korostuu etenkin keväisin ja kesäisin. Kesäajan kuorman kattaminen ilman polttoa on ollut tärkeä askel eteenpäin ja kehitämme tätä toimivaa mallia edelleen.”
Lahti Energia. Tänä kesänä Lahti Energian savupiiput ovat jääneet käyttämättömiksi.

Säästöjä tuotantoon ja sujuvuutta loma-aikoihin Seinäjoella jo kolmatta kesää

Seinäjoella savupiiput sammuivat jo kolmatta kesää putkeen. Seinäjoen Energian kaukolämpöyksikön johtaja Mikko Mursula kertoo, että polttavien laitosten sammuttaminen on paitsi tuonut merkittävästi säästöjä, mutta myös vähentänyt henkilöstön työmäärää. 

“Tuotamme lämpöä aina taloudellisimmalla ajotavalla. Kesäajan sähköinen tuotanto on vähentänyt paitsi polttoainekustannuksia, myös mahdollistanut kesäajan pienemmän miehityksen tuotannossa. Näin henkilöstön loma-ajat on ollut aikaisempaa helpompaa sovittaa yhteen. 

MinersLoopin datakeskuksen yhteydessä oleva AmbiHeat-lämpöpumppulaitos jalostaa hukkalämpöä Seinäjoen Energian kaukolämpöverkkoon.

Savupiippujen sammumisen on Seinäjoella mahdollistanut niin sähkökattila kuin MinersLoopin datakeskuksesta saatava hukkalämpö. Tämän lisäksi teollisuuden ja jäteveden hukkalämpöjä on kerätty myös muista kohteista. Kesäkuusta alkanut polttamaton jakso katkesi lyhyesti elokuussa, mutta jatkunee vielä pidemmälle loppukesään. 

Mursula arvioi, että MinersLoopin toimittaman lämmön lisääntyessä polttamaton lämmöntuotanto tulee kattamaan vuositasolla noin 40% koko kaukolämpökuormasta.

Hukkalämpöratkaisut vauhdittavat polttamatonta tuotantoa

Kankaanpäässä Vatajankoski Oy mahdollistaa kesäajan polttoon perustumattoman lämmöntuotannon kahdella Calefa Oy:n tuottamalla hukkalämpöratkaisulla: datakeskuksesta saatavan hukkalämmön lisäksi myös liikuntakeskuksen jäähdytyksestä saatava hukkalämpö hyödynnetään kaukolämpöverkossa. 

Vatajankosken hukkalämpöratkaisut näyttelevät merkittävää roolia paitsi kesäajan, myös koko vuoden kaukolämpökuorman kattamisessa.

Näiden lisäksi Vatajankoskella on käytössä myös innovatiivinen hiekka-akku, useita kaukolämpöakkuja sekä muita hukkalämmönlähteitä.  

Kesäajan savupiippujen hiljentyminen oli yhtiöllä järjestyksessään jo kolmas. Tänä kesänä polttamaton ajanjakso on alkanut Vatajankoskella ennätyksellisen aikaisin, jo huhtikuussa. Pekka Passin mukaan tulevaisuudessa tavoite on pidentää polttamatonta ajanjaksoa kuukausi kerrallaan.

“Arvion mukaan voimme jatkaa näillä polttamattomilla lämmönlähteillä tänä vuonna syyskuun loppuun saakka. Lähivuosina meille on realistista tavoitella, että polttavaa tuotantoa tarvitaan vain kylmimpinä kuukausina, joulukuusta maaliskuuhun.”

Polttavat laitokset kesätauolle ensimmäistä kertaa myös Loviisassa

Myös Loviisassa kesäajan polttamatonta lämmöntuotantoa on päästy kokeilemaan tänä kesänä ensimmäistä kertaa hukkalämpöä jalostavan uuden ajan energiakeskuksen myötä. 

Loviisan Lämpö. Uuden ajan energiakeskus on mahdollistanut kesäajan polttamattoman lämmöntuotannon.

“Vielä emme ole koko kesää voineet ajaa täysin ilman hakekattiloita, mutta ajoittain on ollut jaksoja, jolloin lämpöpumppulaitoksesta saatava lämpö on kattanut tarvittavan kaukolämpökuorman kokonaan”, kertoo Mikko Paajanen, Loviisan Lämmön toimitusjohtaja. 

Loviisan Lämpö hallinnoi Loviisan kaupungin kaukolämpöverkon lisäksi esimerkiksi myös Pornaisten kaukolämpöverkkoa, jossa polttavat laitokset ovat sammuneet koko kesäksi hiekka-akun ansioista. 

Hakelaitosten hiljeneminen kahdella paikkakunnalla tulee vaikuttamaan positiivisesti Loviisan Lämmön kesäajan toimintaan. Seinäjoen Energian tapaan myös Loviisan Lämmön loma-aikojen jaksottaminen helpottuu, kun polttavien laitosten hallinnointi vähentyy kesän ajaksi. 

“Tämä on ehdottomasti meillä se kehityssuunta, ja uskon, että jo ensi kesänä Loviisassa voidaan sammuttaa savupiiput koko kesän ajaksi”, arvioi Paajanen.

Tulevaisuuden uusi normaali

Kaikki neljä energiayhtiötä näkevät kehityksen kohti polttamatonta lämmöntuotantoa osana pitkän aikavälin strategiaansa. Sähköisen lämmöntuotannon rooli kasvaa, ja tavoitteena on, että polttavat laitokset hiljenevät yhä pidemmiksi ajoiksi, ehkä jopa pysyvästi kesäisin. 

Vatajankosken Pekka Passin mukaan hukkalämpöratkaisut näyttelevät merkittävää roolia polttavasta lämmöntuotannosta luopumisessa, niin Kankaanpäässä kuin muualla maassa. 

“Yhtiömme täyttää ensi vuonna 100 vuotta yrityksenä ja satavuotisjuhlan kynnyksellä on käynnissä aikamoinen mullistus lämmöntuotannossa. Pääsemme aloittamaan uuden satavuotiskauden 60-prosenttisesti ilman polttamista vuositasolla”, hän kertoo. 

Samoilla linjoilla ollaan myös kolmessa muussa energiayhtiössä. 

“Polttamattomat kesäajat ovat ehdottomasti tulleet jäädäkseen”, Seinäjoen Energian Mikko Mursula tiivistää. 

AmbiHeat
Sähkökattilat ovat nousseet lyhyessä ajassa keskeiseksi osaksi suomalaisten kaukolämpöyhtiöiden tuotantostrategiaa. Calefan suunnittelupäällikkö Henri Vaaherma avaa, milloin sähkökattila on järkevä ratkaisu kaukolämmöntuotantoon.
AmbiHeat
Savon Voiman Joensuun voimalaitoksen yhteyteen rakennettu, Heat Pump City of the Year palkinnon syksyllä 2025 pokannut AmbiHeat‑laitos on otettu käyttöön ja tuottaa lämpöenergiaa Joensuun kaukolämpöverkkoon.
Sähkökattilat
Suomen energiasektorilla käynnissä oleva rakennemuutos vauhdittaa siirtymistä sähköiseen lämmöntuotantoon. Tuulivoiman voimakas kasvu on tuonut markkinoille runsaasti edullista ja vaihtelevaa sähköä, mikä tekee markkinaohjautuvasta lämmöntuotannosta aiempaa kannattavampaa.

Virtuaaliesittely

Varaa lämpöpumppulaitoksen virtuaaliesittely jättämällä yhteystietosi.

Alkukartoitus

Jätä meille tietosi, niin kartoitamme yrityksellenne, millaisia säästöjä hukkalämmön hyödyntäminen tuo.

Download the AmbiSteam® heat pump plant brochure

Lataa AmbiSteam® höyrylämpöpumppulaitoksen esite

Tilaa uutiskirjeemme!

* Pakollinen tieto
Mikä seuraavista aiheista kiinnostaa eniten? *

Intuit Mailchimp